Hääbändi - HP & Juho Duo

Karismaattiset kitaristi-laulajat Juho Pitkänen sekä H-P Siikasaari muodostavat autenttisen classic rock duon, jonka käsittelyssä klassikot myös kuulostavat klassikoilta. Tyylikkäässä kahden miehen orkesterissa instrumentteina on akustinen kitara, sähkökitara, laulu sekä huuliharppu ja välillä myös piano – duo sopii sekä rentoon tunnelmointiin, että menevämpään illanviettoon ja keikat voivat olla taustamusiikkina tai illan pääesiintyjänä.

Classic Rock duo on parhaimmillaan varsinkin legendaaristen 60-70-lukujen hippiaikojen rock- ja folk rock-musiikin parissa; ohjelmistosta löytyy mm. Neil Young, CCR, Jimi Hendrix, Bob Dylan, Lynyrd Skynyrd, Eric Clapton, Hurriganes, The Eagles, Simon & Garfunkel, David Bowie, The Beatles, Dire Straits, The Doors, Crosby Stills & Nash jne… Pakolliset valssit onnistuvat toki myös tarvittaessa, joustovaraakin löytyy, ja ohjelmistoa voidaan miettiä aina ihan tilanteen mukaan.

Akustishenkisen duon saa halutessaan laajennettua myös trioksi tai jopa sähköiseksi nelihenkiseksi classic rock-bändiksi, jolloin mukaan tulevat myös basso ja rummut. Kysy rohkeasti lisää niin mietitään juuri oikea kokoonpano teidän tilaisuuteen!

Juho Pitkänen

Juho Pitkänen on Porvoosta kotoisin mutta nykyisin Helsingissä vaikuttava kitaristi-laulaja, joka on soittanut kitaraa mm. yhtyeissä Remu & Hurriganes, Leningrad Cowboys sekä Queen Seventeen. Tällä hetkellä Juho isännöi Open Stage -jami-iltaa keskiviikkoisin On The Rocks -ravintolassa, esittää Jimi Hendrixin roolia Club 27 musikaalissa, sekä keikkailee useiden eri kokoonpanojen kanssa. Juho on erikoistunut varsinkin 60- ja 70-luvun musiikkiin, mikä näkyy ja kuuluu hänen otteessaan!

HP Siikasaari

HP on valmistunut Helsingin Pop/Jazz-konser­vatoriosta ja soittanut useissa kokoon­panoissa (mm. Boston Promenade, Jean S & Bananaband), pääinstrumentteinaan piano, kitara, huuliharppu sekä laulu. Lisäksi hän vaikuttaa studio­muusikkona (mm. Pauli Hanhiniemi, Samae Koskinen jne) ja on tehnyt kappa­leita monille Suomen etu­rivin artis­teille (mm. Robin, Pyhimys, Suvi Teräsniska). H-P on käytännössä kasvatettu 60-70-luvun klassikoilla, ja hyvä niin!

Juhon taidonnäyte Club 27-musikaalissa muutaman vuoden takaa!

H-P tulkitsee Neil Youngia:

Ota yhteyttä

Häät, syntymäpäivät, yritysjuhlat… – varaa nyt Classic Rock -duo juhliisi!

Yhteystiedot

Info & Tiedustelut
hp@siikasaari.fi
Puh: +358 40 8678997