Monet saattavat kauhistella jos bändiin tulee tuuraava soittaja; huoli pois! Jos kyseessä on ammattitasoinen bändi, niin tuuraajat ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Bändeillä on usein vakiotuuraajat – kakkos, ja kolmosmiehityskin, ja itsekin olen soittanut parhaita keikkoja silloin kun lavalla on huippumuusikoita joista osa on tutustunut toisiinsa vasta juhlapaikan parkkipaikalla, juuri ennen keikkaa! Täysin samalla kokoonpanolla keikkailu saattaa nimittäin varsinkin kiireisimpinä sesonkeina alkaa puuduttaa, kun biisitkin ovat usein suurimmaksi osaksi samoja (ne tietyt hitit vaan toimii bileissä…), eli tuuraaja tuo parhaassa tapauksessa vain lisää draivia yhtyeeseen. Bilebändin tehtävä ei ole suorittaa musiikkia, vaan pitää hauskaa ja viihdyttää ihmisiä musiikin avulla!
Hyvä muusikko osaa sopeutua tilanteisiin, ja klaaraa muutenkin jo entuudestaan ”ne perusbiisit” (karkeasti arvioituna n.100 yleisintä juhlissa soitettua kappaletta jotka pyörii lähes kaikkien bilebändien listoilla, ja syystäkin). Osa Suomen parhaista soittajista tekeekin enimmäkseen juuri tuurauskeikkoja siellä täällä – kysytyn freelancerin on hyvin vaikea sitoutua vain yhteen kokoonpanoon, ja päällekkäisyyksiltä on mahdoton välttyä.
Välillä tulee tubaduurikyselyjä varatuille päiville – vaikken itse pääsisi paikalle, niin pyrin aina silti saamaan jonkun tuttavapiiristäni hoitamaan keikan; lähipiirissäni on satoja hyviä muusikoita erityisesti pk-seudulla, joten lähes aina löytyy soittajat juhliin, vaikka ihan viime hetkelläkin – kiitos sosiaalisen median (ei tarvitse enää soitella henkilökohtaisesti kavereita läpi vaan yhdellä viestillä tavoitan lukuisat soittajat).