Mitä ottaa huomioon bändiä valitessa?

 

Oli sitten kyseessä häät, pikkujoulut tai syntymäpäiväjuhlat, kannattaa näitä asioita pitää mielessä, kun etsii esiintyjää ja bändiä.

Listasimme 7 asiaa, jotka säästävät sinulta aikaa ja hermoja kun kyseessä on bändin valinta.

1. Budjetti

Live-musiikki on usein keskiössä onnistuneissa juhlissa ja siksi siihen kannattaakin panostaa. Hyvä esiintyjä ei pelkästään kuulosta ja näytä hyvältä, vaan osaa myös ottaa tilanteen hallintaan ja luoda oikeanlaisen tunnelman juhliin. Tasokas esiintyjä venyy monenlaiseen, saa ihmiset viihtymään ja hoitaa keikan tyylillä ja ammattitaidolla.

Hyvän bilebändin hinta nousee lähes poikkeuksetta nelinumeroiseksi summaksi, mutta trubaduurin voi saada paikalle jo hyvinkin huokeasti varsinkin jos keikka on lyhyt ja lähistöllä.

2. Äänentoisto

Bändi tuo lähtökohtaisesti paikalle oman laadukkaan äänentoistolaitteistonsa, johon saa väliaikamusiikkia varten kiinni tabletin, läppärin tai puhelimen, jolloin järjestävän tahon omien soittolistojen luukuttaminen onnistuu myös helposti. Bändin mikrofoneja voi yleensä myös hyödyntää esim juhlapuheissa jos äänentoisto on pystyssä ennen juhlien alkua- jotkut bändit saattavat veloittaa tosin erikseen siitä jos roudaus pitää hoitaa useita tunteja ennen keikan alkua.

Koko bilebändin roudaukseen ja kamojen pystyttämiseen kannattaa varata 45min, purkamiseen riittää 30min – trubaduuri saa kamat pystyyn jo vartissakin. Monesti riittää, että hääbändi tulee paikalle 1-2h ennen showtimea pystyttämään kamojaan, jolloin vältytään pitkiltä odotteluilta ja matkustamiselta; roudaus ei aiheuta kovin suurta mekkalaa. Trubaduuriesitykset kannattaa joskus hoitaa kokonaan ilman äänentoistoa, esim. jos esiintyminen on hyvin lyhyt, tai vieraita on vain kourallinen. Kovin pitkiä keikkoja ei trubaduurikaan pysty tekemään ilman edes jonkinlaista äänentoistoa.

Häät

Valoista kannattaa kysellä erikseen – joillain bändeillä sellaiset on aina mukana, toiset käyttävät vain jos erikseen asiasta sovitaan.

3. Juhlapaikka

Lähtökohtaisesti koko bilebändille kannattaa varata vähintään 3 x 4m alue, mutta olemme kyllä tarvittaessa ahtautuneet mitä kummallisempiin tiloihin. Jos tila on kuitenkin liian pieni kokonaiselle bändille, tai esimerkiksi akustitiikaltaan täysi mahdottomuus, niin kannattaa harkita trubaduuria tai akustisempaa pikkubändiä (duo/trio). Tavallinen sähkövirta riittää bilebändillekin, voimavirtaa ei tarvita.

4. Toivebiisit

Yleinen periaate on, että hääbiisi opetellaan aina. Toivebiisejä kannattaa ehdottomasti muutenkin esittää mutta niistä ei kannata stressata liikaa, vaan kannattaa luottaa esiintyjän ammattitaitoon biisivalinnoissa – joustovaraa kannattaa jättää, sillä kokemuksesta voimme sanoa että parhaat bileet syntyvät aina esiintyjän ja yleisön vuorovaikutuksesta. Useimmat esiintyjät laajentavat valikoimaa jatkuvasti, ja jos juhliin on aikaa tarpeeksi, bändi voi ehtiä harjoittelemaan toivekappaleita, vaikka ne eivät kuuluisi heidän ohjelmistoonsa. Bändin ohjelmistoon kuuluu kuitenkin jo valmiiksi satoja hyviksi havaittuja biisejä monista eri genreistä – niistä varmasti löytyy sopivat tunnelmannostattajat tilanteeseen kuin tilanteeseen.

5. Soittoajat

Bilebändin esiintyminen on yleensä 2 x 45min tai 3 x 45min ja tauot kannattaa pitää lyhyinä (15-20min), ettei juhlien intensiteetti pääse laskemaan. Sovimme aina käytännön syistä etukäteen takarajan, jolloin soitto viimeistään loppuu. JOS kuitenkin näyttää siltä että keikka jää pahasti kesken ja ihmiset vaativat lisää, eikä parin biisin encorekaan tunnu riittävän, niin lisäsettien soittamisesta voidaan aina sopia erillistä korvausta vastaan; muusikoilla harvoin on nukkumaanmenoaikoja. Trubaduuriesitykset vaihtelevat yhdestä biisistä 3 x 45min keikkaan.

6. Varaaminen

Mitä aikaisemmin juhlan ajankohdan tietää, sitä helpompi on löytää juuri se oikea bändi tapahtumapaikalle. Toisaalta pelkän trubaduurin kitaroineen voi saada paikalle jopa samana päivänä. Suurimmalle osalle bändeistä varaus on sitova, eikä ennakkovarauksia voi tehdä – keikat myydään yleensä nopeimmille.

7. Älä stressaa, anna bändin hoitaa!

Asiantunteva bilebändi tarvitsee lopulta vain päivämäärän, kellonajan ja osoitteen johon saapua paikalle, sekä mahdollisen hääkappaleen – loput hoituu kyllä! Meillä on lukuisien juhlien kokemus taustalla, joten tilaajan harvoin kannattaa suunnitella liikaa bändin osuutta. Yleensä on ollut tapana, että esiintyjille tarjotaan ruokaa jos juhlissa on sellaista tarjolla vieraille – kannattaa muistaa että kun bändillä on kivaa, niin se välittyy yleensä myös yleisöön! 😉

 

Vastaa