pianisti

Elävää musiikkia yksityistilaisuuksiin!

Trubaduuri HP Siikasaari on 35-vuotias helsinki­läinen kolmannen polven muusikko; tyylikäs laulaja, pianisti sekä kitaristi, joka on jo yli 10 vuoden ajan keikkaillut ja järjestänyt ohjelmatoimiston tavoin live-musiikkia monenlaisiin tilaisuuksiin (yritysjuhlat, häät, synttärit, hautajaiset jne). Kokoonpanoja on trubaduurista bilebändiin ja kaikkea siltä väliltä – keikkarinkiimme on valikoitunut pelkästään monipuolisia A-luokan muusikoita, joista saadaan koottua juuri oikeanlainen bändi tilaisuuteen kuin tilaisuuteen!

Kokoonpanot (klikkaa esittelyyn tai scrollaa alas)

Kokoonpanoja erityisillä teemoilla:

Viulu, sello, saksofoni, trumpetti ja naislaulaja (pystysolisti) on myös mahdollista liittää kaikkiin kokoonpanoihimme.

Monipuolinen ammattilainen

HP on valmistunut Helsingin Pop & Jazz Konser­vatoriosta ammattimuusikoksi, soittanut trubaduurikeikkojen lisäksi monissa bändeissä (mm. Boston Promenade Big Band, & Jean S) sekä työskennellyt monipuolisesti musiikkialalla studio­muusikkona (mm. Evelina, Pauli Hanhiniemi, Vain Elämää-sarja) ja biisintekijänä monille Suomen etu­rivin artis­teille (sävellyksiä julkaissut mm. Robin, Pyhimys, Suvi Teräsniska)

HP valittiin ohjelmatoimisto Akateemisten Muusikoiden 2018  vuoden keikkailijaksi positiivisen asiakaspalautteen ansiosta! 

Lue tämä kun tilaat esiintyjän!

Trubaduuri tai ”piano man”

H-P tekee soolokeikkoja sekä pianon että kitaran kanssa; sooloesiintymiset sopivat parhaiten tunnelmanluojaksi, ja periaatteessa tanssittaminenkin onnistuu kitaran kanssa, mutta jos tiedossa on kunnon bileet joissa ihmiset varmasti haluavat tanssia, niin kannattaa yleensä buukata vähintään 2 muusikkoa!

Akustinen duo Veljekset

Veljekset-Duo toimii tilanteessa kuin tilanteessa – molemmat soittajat myös laulavat, eli 2-äänistä laulua on luvassa! Peruskokoonpano on akustinen kitara & mandoliini + huuliharppu, mutta välillä mukana on myös sähköpiano  – riippuu ihan tilanteesta ja toiveista! Stomp box-jalkarumpukin otetaan välittömästi käyttöön jos tilanne huutaa tanssittavampaa musikkia.

Jos 60-70-luvun rock/folk-klassikot puhuttelevat, niin tsekata HP:n ja Juho Pitkäsen classic rock-duo!

Miniband-trio

Miniband-triolla onnistuu mikä tahansa täydestä bileryminästä akustiseen hempeilyyn – triossa ei ole perinteistä rumpusettiä, vaan rummut hoidetaan stomp boxeilla (”jalkarummut”), eli volyymitason kontrollointi on helpompaa kuin koko bändillä, eikä Miniband nimensä mukaisesti myöskään vie tilaa samalla tavalla kuin bilebändi. Tällä kokoonpanoilla tutuista klassikoista tulee usein hulvattomia ja persoonallisia versioita, ja stemmatkin pölähtää 3-äänisesti.

Bilebändi BRÄNDI 

Bile­bändi BRÄNDI (ex-TRADEMARK) on keikkaillut aktiivisesti jo 10 vuotta; häät, synttärit, firman pikkujoulut – been there! Yhtyeen soit­tajat ovat rautaisia alan ammat­tilai­sia, jotka vaikut­tavat myös monen Suomen eturivin artis­tin taustabändeissä.

Nelihenkisessä perus­kokoon­panossa on rummut, basso, kitara ja kosket­timet sekä 3 taitavaa laulajaa. Tämä on harvinaista herkkua bilebändeissä, ja mahdollistaa tavallista joustavamman meiningin; biisit vaihtuvat usein lennosta fiiliksen mukaan, ilman taukoja kappaleiden välissä. Tarvit­taessa olemme myös laajen­net­tavissa; mukaan voi ottaa esim. sakso­fonin ja/tai nais­solistin. Bilebändi kaikilla mausteilla on ehdottomasti näyttävin valinta isolle stagelle!

Laaja ohjel­mistomme sisältää sekä vanhoja klassi­koita että uusia hit­tejä ja tyylilajien kirjo on laaja.

Pianisti & saksofoni – jazzahtavaa taustamusiikkia

Laulava pianisti HP Siikasaari on soittanut satoja taustamusiikkikeikkoja erilaisissa yksityistilaisuuksissa sekä useissa ravintoloissa. Ohjelmistossa on paljon ikivihreitä, elokuvamusiikkia, jazzahtavia sekä pop- ja iskelmäklassikoita. Usein taustamusiikkina toimii parhaiten ihan pelkkä pianomusiikki, mutta Sinatrat ynnä muut lähtee kyllä tarvittaessa laulunkin kanssa! Pianistin voi tilata esiintymään myös esim. viulun tai saksofonin kanssa – jos jazz kiinnostaa niin tsekkaa myös Miika Laakso Jazz duo!

Laajenna kokoonpanoja pystysolistilla!

Kaikkiin kokoonpanoihin saa mukaan halutessaan myös naissolistin – Satu Liimatta on Metropolia AMK:sta valmistunut monipuolinen laulaja ja laulunopettaja, joka on julkaissut myös omaa musiikkiaan artistinimellä Satu Lii (levy ”Maailman laidalla” löytyy Youtubesta täältä sekä Spotifysta). Allaolevalta videolta näkee ja kuulee Satun laulua:

VIERASKIRJA

Kirjoita uusi viesti vieraskirjaan

Pakolliset kentät on merkitty *
E-mail osoitettasi ei julkaista
Väärinkäytöksien estämiseksi tallennamme ip-osoitteen 18.191.171.20.
Vieraskirjaan kirjoitetut viestit saattavat näkyä vasta ylläpidon hyväksynnän jälkeen.
Meillä on oikeus muokata, poistaa tai jättää julkaisematta viestejä.
36 merkintää.
Hanna Kilpinen - Helsinki kirjoitti 28.9.2021 klo. 09:21
Aivan kertakaikkisen huikea meno hääjuhlissa 25.9.2021. Porukka biletti aivan tappiin saakka! Oli ihana nähdä kuinka bändi tavoitti setillään koko juhlakansan leikki-ikäisistä ikäihmisiin. Suurkiitos vielä!

P - Helsinki kirjoitti 6.9.2021 klo. 19:06
Kiitos erinomaisesta keikasta, meillä oli korkeat odotukset teistä ja nekin ylittyivät! Ehdottomasti suositellaan teitä jos joku joskus kysyy.

Jukka kirjoitti 13.8.2021 klo. 15:52
Oli kyllä todella mukava ilta ja hyvää joka makuun soitettua musiikkia. Muutaman vieraan kanssa juttelin ja olivat haltioissaan teidän taidoista. Kappaleet kuulosti jopa paremmilta kuin alkuperäiset. Muutenkin asiointi kanssasi oli helppoa ja kaikki toimi todella hyvin. Tästä osiosta ei tarvinnut stressata, vaan ohjelma oli kaikille mieluisa.

Olli - Helsinki kirjoitti 9.2.2020 klo. 18:30
Hp ja kvaveri olivat läksiäisissäni vetämässä kaksi settiä 1970-lukua ja toiveita. Kansa oli aika otettu heidän taidoistaan ja kyselivät, että mistä moiset miehet löysit. Odotan vaan seuraavia juhlia, että saan pojat taas soittamaan. Loistavia.

Sari - Helsinki kirjoitti 18.12.2019 klo. 10:51
Firman pikkujouluissa HP:n kolmihenkinen bändi soittamassa. Ennen tilaisuutta viestittely ja asioista sopiminen oli helppoa ja täsmällistä. Itse pikkujouluissa tanssilattia tuli täyteen heti. Illan aikana useampikin kävi kyselemässä bändistä ja ihmettelemässä heidän taitavuuttaan. Lämmin suositus!

Liisa - Helsinki kirjoitti 11.11.2019 klo. 19:20
Halusin hyvänmielen 50v-juhlat. Paikkana Rastilan kartano. H-P on mainio ajatusten ja tunnelmien poimija ja taitoa & biisivalikomaa riitti myös toiveiden toteuttamiseen. Taituri, jonka jokainen biisi osui paremmin kuin itse olisin osannut edes haaveilla. Vahva suositus mutkattomalle trobaduurille, jonka ääni edelleen kaikuu lämpimän juhlatunnelmani muistojen taustalla ♡

Eeva muroma - Espoo kirjoitti 20.3.2019 klo. 13:06
HP kävi laulamassa parin setin keikan meidän häissä ja tykättiin todella paljon. Kaikki vieraatkin tykkäs ja kaikki biisit mitä veti, sopi tilaisuuteen loistavasti. Suosittelen!

Jussi - Helsinki kirjoitti 8.3.2019 klo. 23:44
HP tuli sjungaa muutaman sävelen siskoni 30v juhliin. En voi muuta kuin suositella miestä muille. Erittäin hyvin veti ja asiallinen henkilö.

Erno - Helsinki kirjoitti 21.2.2019 klo. 18:18
Kiitoksia kauniista ja koskettavasta tulkinnasta muistotilaisuudessamme, ja hyvää kevättä sinulle!

Nina/Esri Finland Oy - Helsinki kirjoitti 1.2.2019 klo. 11:25
Paljon kiitoksia vielä esiintymisestänne eilen! Musiikkinne viihdytti yleisöä ja sain hyvää palautetta. Suosittelen teitä mielelläni, jos kuulen jonkun tahon etsivän musiikkia tilaisuuteensa.

Pasi - Paikkakunta kirjoitti 1.2.2019 klo. 11:06
Kiitokset vielä esityksestä! Olitte fantastisen hyviä!

Matti - Helsinki kirjoitti 24.9.2018 klo. 10:09
Kiitos vielä kerran, aivan järkyttävän kova meininki teillä, päiviteltiin monen ystävän kanssa illan ajan että herranjumala minkä tasoista soittoa! Joka biisi kuulostaa paremmalta kuin alkuperäinen 😀 Ja oli ihan sairaan nastaa päästä kerrankin elämässä lavalle hetkeksi skulaamaan oikeiden ammattilaisten kanssa, sitä ei harrastelija oikein koskaan pääse tekemään!

Juhana - Helsinki kirjoitti 1.7.2018 klo. 21:37
Meillä oli häissämme saksofonilla vahvistettu miniband, jota ei voi muuta kuin erittäin vahvasti suositella! Meininki oli hyvä, biisivalinnat nappeja, soitto ja laulu priima, ja tanssilattiakin saatiin odotettua täydemmäksi. Vieraat kyselivät jo illan mittaan ihastellen, että mikä tää bändi oikein on!? (Ja jos saksofonin soundi vähääkään miellyttää, niin vahva suosituksemme sille - on lisähintansa väärti, aivan mainioita sovituksia!)

Susa - Helsinki kirjoitti 4.3.2018 klo. 11:04
Kiitos HP:lle mahtavasti vedetystä keikasta eilen White Ladyssä, sitä kuvasivat hyvä meno ja onnen kyyneleet juhlakalun ja vieraiden puolesta! Vahva suositus!!

C - helsinki kirjoitti 16.2.2018 klo. 11:53
Kiitos vielä kovasti esityksestä yritystilaisuudessamme. Pidin kaikista kappalevalinnoista ja teidän esitystavastanne. Virheetöntä ammattimuusikon työtä! Suosittelen teitä mielelläni eteenpäin.

Reetta - Jämsä kirjoitti 21.11.2017 klo. 12:17
Edellisten esiintyjien peruuntuessa tulitte pelastukseksi viime hetkellä 😀 Emmekä jääneet ilman esiintyjää. Suuri kiitos ammattitaitoiselle soittajalle 🙂

Timo - Helsinki kirjoitti 2.10.2017 klo. 15:36
HP esiintyi tyylikkäästi kitaran kanssa vihkitilaisuudessamme, ja vaikkei päässytkään illan juhliin itse niin järjesti paikalle aivan loistavan duo-kokoonpanon - vahva suositus, rautaisia ammattilaisia!

Morsian2016 - Helsinki kirjoitti 18.1.2017 klo. 14:34
Sait luotua tosi kivan tunnelman ja huuliharppu oli loistava lisä. Vierailtakin tuli paljon hyvää palautetta ???? Erityisesti luonnikkuudesta, rentoudesta ja tilannetajusta, osasit valita juuri sopivat kappaleet. Ja sulhasen kanssa pohdittiin jälkeenpäin, että kuulostit kyllä livenä vielä paljon paremmalta kuin niissä ääninäytteissä tai videoissa ????????

Milla & Herkko - Helsinki kirjoitti 9.12.2016 klo. 20:06
Duo oli soittamassa hääbileissämme. Vetivät setin hyvällä meiningillä ja biisivalinnat yleisön fiiliksen mukaan. Täydellinen ilta - suuri kiitos!

Laura - Lahti kirjoitti 28.8.2016 klo. 19:35
Kiitos keikasta mieheni 50-v synttäreillä! HP Siikasaari duo soitti tausta-ja fiilistelybiisejä tyylikkäästi ammattitaidolla. Kanssakäyminen oli helppoa ja duo aisti hyvin tunnelmat juhlissa, ja soitti yleisön fiiliksen mukaan. Voin lämpimästi suositella!

Päivi - Paikkakunta kirjoitti 10.8.2016 klo. 21:11
Kiitos mahtavasta keikasta kesän synttäribileissä! HP Siikasaari duo veti sellaisen setin ja upealla ammattitaidolla, että kiitoksia sateli juhlavierailta pitkään. Yhteydenpito ym sujui erinomaisesti, joten suosittelen lämpimästi!

Tuomas&Inka - Järvenpää kirjoitti 10.8.2016 klo. 20:28
Trademark oli esiintymässä kaverimme häissä ja sen verran oli hyvä meininki, että päätimme varata heidät myös omiin häihimme. Yhteydenpito H-Pn kanssa oli mutkatonta ja kaikki toiveet vihkimusiikista bileisiin toteutettiin todella tyylikkäästi. Loppuillasta olikin sitten kaikki vieraat tanssilattialla ja tunnelma katossa, kiitos siitä kuuluu ehdottomasti bändille!

Tarja - Espoo kirjoitti 10.8.2016 klo. 11:13
H-P oli soittamassa syntymäpäivilläni. Todella kivaa, mukaansatempaavaa musaa ammattitaidolla. Myös vierailta tullut paljon positiivista palautetta. Kiitos H-P!

Riitta Rauhala - Sastamala kirjoitti 26.7.2016 klo. 19:22
Syntymäpäivät pyöreät ja maalla vietettiin. Ohjelmavastuu oikeilla soittajilla ja laulajilla. Kysymyksiä sateli; mistä oletkin löytänyt tällaiset esiintyjät? Kaikki kiittelivät, myös juhlijoiden ammattilainen. Mahtavat kekkerit. Kiitos bändille. Kyllä oli helppo juhlia. Luottamus oli helppo saada. Kiitos meiltä kaikilta !

Linda & Jussi - Helsinki kirjoitti 25.12.2015 klo. 18:25
H-P oli häissämme soittamassa, olimme erittäin tyytyväisiä ja myös vieraat kehuivat jälkeenpäin taitavaa esiintyjää! Kiitos 🙂

Vantaan Energian juhlatoimikunta - Vantaa kirjoitti 23.12.2015 klo. 12:18
Trademark oli viihdyttämässä meitä viime kesän henkilökunnan kesäjuhlissa. Lyhyesti virsi kaunis; homma toimii ja vieraat viihtyy. Eli suosittelemme bändiä lämpimästi 🙂

Wille - Vantaa kirjoitti 22.12.2015 klo. 07:27
Trademark otti homman haltuun häissämme toukokuussa 2014. Järjestelyt ennen juhlaa ja sen jälkeen, sekä yhteydenpito H-P:n kanssa toimi erinomaisesti. Bändi soitti toiveestamme pari kappaletta biisilistan ulkopuolelta, ja sainpa todistaa ensimmäistä kertaa, että KAIKKI häävieraat (noin 60 kpl) olivat samanaikaisesti tanssimassa! Voin lämpimästi suositella kaikille, jotka arvostavat hyvää meininkiä.

Johan - Paikkakunta kirjoitti 22.12.2015 klo. 01:13
Taitavia esiintyjiä 🙂 Toivekappaleitakin kuunneltiin. t:nimim. isoissa häissä

Annakaisa - Helsinki kirjoitti 18.12.2015 klo. 16:01
Kiitos viihdyttävästä keikasta! HP-Siikasaari duo oli tanssittamassa työntekijöitämme firman vuosijuhlien jatkoilla Helsingissä. Keikka mahdollisti niin musiikin mukana tanssimisen kuin sivusta kuuntelunkin. Ennalta sovittua keikkasettiä ei ollut, vaan duo päätti soitettavat kappaleet yleisön fiiliksen ja toiveiden perusteella. Keikan aikana soitettiin sekä suomalaisia että ulkomaisia hittejä samoin kuin vanhoja klassikoitakin. Konsepti toimi erinomaisesti! Suosittelen!

Adtraction Marketing Oy / Ari Heiskanen - Helsinki kirjoitti 17.12.2015 klo. 18:25
Sain vinkin HP:stä kaveriltani Tarpeemme oli saada trubaduuri viihdyttämään asiakkaitamme. 3/2015 Firmamme ollessa vielä alkutaipaleella HP:n rautainen ammattitaito käytännössä pelasti bloggareille suunnitellun iltamme . Kiitos HP - olet ammattilainen!

Töölön Yhteiskoulun Aikuislukio - Helsinki kirjoitti 17.12.2015 klo. 13:59
Lämpimät kiitokset Hannu-Pekalle, joka jo vuosien ajan on esiintynyt Töölön yhteiskoulun aikuislukion lakkiaisissa ja kevätjuhlissa. Hänen esityksensä luovat aina juhlan tuntua ja sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen. Oli sitten syksy tai kevät, saapuu hän milloin pianon, milloin kitaran ja huuliharpun kanssa - Hannu-Pekkaa on aina ilo kuunnella. Kansliaterveisin, Petri ja Jutta ja koulun rehtori Marja-Leena

Heidi Ehnqvist - Paikkakunta kirjoitti 17.12.2015 klo. 11:41
Kiitos teille erinomaisesta yhteistyöstä työyhteisömme pikkujoulussa 2014 ja työporukan yhteisillä syntymäpäiväjuhlilla kesäkuussa 2015. Hieno bändi,joka osaa lukea yleisöään 🙂

Paf Helsingin toimisto - Helsinki kirjoitti 17.12.2015 klo. 10:24
2014 vuoden pikkujouluissamme oli 20-luvun teema. Saimme tunnelmaan sopivaa taustamusiikkia piano+ saksofoni duolta. Järjestelyt ennen juhlaa ja sen aikana sujuivat vaivattomasti. Suosittelen!

Eeva Erkkilä - Espoo kirjoitti 16.12.2015 klo. 22:08
Keväiset synttäribileet onnistuivat Siikasaaren duon hyvällä musasetillä ja saivat väen tanssimaan ja nauttimaan illasta pitkään.

Kari Aarvala - Helsinki kirjoitti 16.12.2015 klo. 20:12
Kiitos hyvästä juhlien tunnelmaan sopivasta setistä! Saitte loppukiidossa koko porukan lattialle ja vauhdin päälle. Toimii!

Virpi Juutilainen /Rudus Oy - Tuusula kirjoitti 16.12.2015 klo. 18:03
Kiitos sinulle erinomaisesta esiintymisestä asiakaslounaallamme ravintola Krapilla joulukuun alussa. Pianomusiikki taustalla loi mukavan tunnelman vieraiden ruokaillessa. Suosittelen!

Käy myös lukemassa / lisäämässä arvostelu Googleen tai seuraa FACEBOOKISSA!